Mistä työskentelyni rakentuu

Palveluni pohjautuvat pitkään kokemukseeni johtajien, esihenkilöiden ja työyhteisöjen kanssa työskentelystä sekä syvään ymmärrykseen ajattelun, vastuun ja muutoksen dynamiikasta. Olen toiminut hyvin erilaisissa toimintaympäristöissä sosiaali- ja terveysalalta IT-ympäristöihin, oppilaitoksiin, varhaiskasvatukseen ja palvelualoille. Tämä laaja kokemus on opettanut näkemään sekä työn rakenteet että sen inhimillisen todellisuuden, joka niiden sisällä elää.

Työskentelyäni kannattelee vahva koulutuksellinen ja ammatillinen perusta, joka on rakentunut pitkän urani aikana liiketoiminnan, johtamisen ja osaamisen kehittämisen parissa erilaisissa organisaatioissa.

Tätä perustaa olen määrätietoisesti syventänyt kouluttautumalla muun muassa hyväksymis- ja omistautumisterapiaan (HOT), life coachingiin sekä ratkaisu- ja voimavarakeskeiseen työnohjaukseen. Samalla olen kehittänyt ymmärrystäni identiteettitasolla tapahtuvasta muutoksesta, ajattelun ja tunteiden yhteydestä sekä yhteisöstressin dynamiikasta  ei menetelminä sinänsä, vaan viitekehyksinä, jotka tukevat tilanteiden hahmottamista ja ajattelun selkeytymistä kulloinkin tarpeellisella tavalla.

Työskentelytapani ei perustu valmiisiin vastauksiin tai nopeisiin ratkaisuihin. Se rakentuu ajattelukumppanuudelle, jossa asioita tarkastellaan rauhassa, useasta näkökulmasta ja kulloiseenkin tilanteeseen sopivalla tavalla. Olennaista on tunnistaa, mikä juuri tässä kohdassa kuormittaa, mihin kannattaa suunnata huomiota ja millainen eteneminen on kestävää.

Yksilötyöskentely, yhteisövalmennus ja puheenvuorot kumpuavat tästä samasta ytimestä. Ne ovat erilaisia tapoja tukea ajattelua, päätöksentekoa ja uudistumiskykyä tilanteissa, joissa vastuu on todellista ja valmiita vastauksia ei ole.

Kullekin palvelukokonaisuudelle on oma sivunsa, jossa avaan tarkemmin yksilötyöskentelyä, yhteisövalmennusta ja puheenvuoroja. Voit tutustua niihin rauhassa ja katsoa, mikä niistä puhuttelee tai vastaa omaa tilannettasi. Jos herää kysymyksiä tai haluat pohtia, mikä olisi tässä vaiheessa tarkoituksenmukaisin tapa edetä, voit olla minuun yhteydessä.

Hetkiä työn äärellä